Iiro Rantala
Hauskaa ja hämmästyttävää. Noihin sanoihin kiteytyy suomijazzin tunnetuimpiin muusikoihin lukeutuvan pianisti Iiro Rantalan ilmaisu niin levyillä kuin esiintymislavoillakin.
Kaikessa Iiro Rantalan tekemisessä yhdistyy poikkeuksellisella tavalla huiman taitava tekninen soitto sekä vauhdikas viihdyttävyys. Herkkyys ja hauskuus, taide ja viihde sekä pop- ja korkeakulttuuri kirmaavat käsi kädessä.
Rantalan ura käynnistyi 1990-luvulla räväkässä Trio Töykeät -yhtyeessä, jonka jälkeen hän on luonut vertaansa vailla olevan soolouran. ACT-levymerkin kautta julkaistut lukuisat sooloalbumit ovat nostaneet Rantalan kansainvälisesti kiitellyksi ja kysytyksi jazzmuusikoksi, joka tunnetaan monipuolisuudestaan ja innovatiivisuudestaan niin säveltäjänä kuin tulkitsijanakin.
Oulunkylän Pop & Jazz -opistossa, Sibelius-Akatemian jazz-linjalla sekä New Yorkin Manhattan School of Musicissa klassista pianoa opiskelleen sekä muun muassa Yrjö-palkinnon ja Pro Finlandian saaneen Iiro Rantalan aluevaltauksiin lukeutuu kaikkea mahdollista soolokonserteista klassiseen musiikkiin, näytelmiin, musikaaleihin ja jopa oopperan säveltämiseen.
Ihmemies, kerta kaikkiaan.
Ohjelmisto
Iiro Rantala, Best of
Iiro Rantalan taituroimassa soolopianokonsertissa kuullaan mm. Bachin, Mozartin, John Lennonin ja Bernsteinin musiikkia sekä Iiron omia sävellyksiä. Kaikki tämä tarjoillaan viihdyttävien välitarinoiden kera.
Kuva: Jari Kivelä
Vuosirenkaita
Taiteilijapari Rantala-Kuusiston luomat vuosirenkaat ovat voimakkaan kierteisiä tarinoita ihmisenä olemisesta, tulkintoja siitä mihin kuulumme ja miten olemme kuulumattomia. Toiveita siitä, että kaikki ei olisi epämääräistä ja vaihtelevaa, ja että voisi olla kuin kataja: ei taipumusta halkeiluun eikä kieroutumiseen. Tekstit ovat Kari Hotakaisen, Timo Parvelan, Elo Vidingin, Pablo Nerudan, Claes Anderssonin ja Lotta Kuusiston. Sävellyksiä mm. Duke Ellingtonilta, Unto Monoselta ja Iiro Rantalalta.
Kuva: Jari Kivelä
Iiro, Robin & Atte Trio
Pianisti Iiro Rantala, laulaja Robin Packalen ja tanssija Atte Kilpinen yhdistävät voimansa uniikissa konsertissa. Ilta on kolmen huippuartistin yhteinen juhla sekä trion ainutlaatuinen esitys, jossa kohtaavat jazz, pop ja tanssi. Konsertissa kuullaan energisiä soolopianoteoksia, Rantalan ja Packalenin sykähdyttäviä duoja sekä kokonaisuuden kruunaavaa Kilpisen omaleimaista liikekieltä.
Kuva: Janita Autio, Lumi Hartikainen, Jari Kivelä
Neljä pientä annosta
Neljästä hulvattomasta sketsistä koostuva musiikkikomedia, jossa Martti Suosalo eläytyy rooleihin hovimestarista nuotinkääntäjään ja Iiro Rantala pianopedagogista sankarisolistiin. Lotta Kuusisto huolehtii proseduureista. Yleisön suosikkiesitystä on esitetty täysille katsomoille jo vuosikymmenen ajan niin Suomessa kuin ympäri Eurooppaakin.
Kuva: Joona Leppänen
Iiro Rantala Trinity
Iiro Rantala Trinity kunnioittaa jazztrion perinteitä soittamalla jazzstandardeja eli jazzin ikivihreitä melodioita, mutta kuitenkin uusilla näkökulmilla. Ohjelmistossa on tunnetut Singing in the Rain ja Smile, mutta myös vähemmän tunnettuja standardeja kuten But Beautiful ja Bluesette. Rantalan lisäksi Trinityyn kuuluvat kontrabasisti Kaisa Mäensivu ja rumpali Morten Lund (Tanska).
Kuva: Yann Rabanier
Orkesterikonsertit
Iiro Rantala on tehnyt tiivistä yhteistyötä suomalaisten ja ulkomaisten orkestereiden kanssa niin solistina kuin säveltäjänäkin. Uusimpiin projekteihin kuuluvat jazzin kehityksen vaiheita käsittelevä All that jazz -konsertti, joka kantaesitettiin Helsingin kaupunginorkesterin ja Helsinki Umo Jazz Orchestran kanssa vuonna 2025 sekä Rantalan säveltämä Venetsian historiasta ja sen merkkihenkilöistä kertova Veneziana-teos. Muita Rantalan kynästä lähteneitä teoksia ovat kaksoiskonsertto Joy of Life sekä Seven O’clock Overture. Ohjelmistoon kuuluu myös valikoima Iirolle rakkaita Mozartin pianokonserttoja.
Kuva: Varvara Smirnova
Videot
Iiro Rantala: Tears for Esbjörn
Iiro Rantala: Woman
Iiro Rantala: Freedom
ESIINTYMISET SUOMESSA
Sera Syvänen
sera@raitala.com
044 986 9115
Anna-Liina Lindeberg (Orkesterikonsertit)
anna-liina@raitala.com
044 986 9125
Pia Raitala
pia@raitala.com
040 820 2340
BOOKING ABROAD
Worldwide except Finland
The ACT Agency
Jolanda Vujasinovic
jv@theactagency.com